Siirry sisältöön

Artikkelit

27.5.2023 järjestetään kaikille Tayo-ryu karatekoille tekniikkaleiri Kisakallion Urheiluopistolla.

Leirillä käydään Tayo-ryu karatetekniikan oleellisimpia asioita läpi eri harrastaja ikäryhmille. Leiri toimii hyvänä lisäharjoittelumahdollisuutena sekä tulevan vyöarvoon tapahtuvan harjoittelusisällön selventäjänä. Leirin harjoitussisältö on tekniikkapainotteinen.

Keskitymme leirillä taidon sekä tekniikan yksityiskohtiin osallistujien harjoittelussa.

Päivä jaetaan tauoilla pitkin päivää. Junioreilla on taukoja enemmän.
Leiri on tarkoitettu kaiken ikäisille. Myös alkaen peruskurssilaiset.

Mahd. tiedustelut ym: Oiva Tyni 040 7238293

Paikalle on tulossa Inkoon (Inkoo Karatedo), Kirkkonummen (Kibudo), Siuntion (Tomo-Do) ja Karjaa Karate do ry:n -yhdistysten jäsenet.

Tervetuloa!

Tayo-ryu tyylisuuntakollegio

Oli jälleen vyökoetilaisuuden aika. Paikalla oli kokelaita tavoittelemassa korotusta juniorivöihin, eli MON vyöarvoihinsa. Samoin kuin nuorten & aikuisten ryhmän, eli KYU vyöarvojen korottamisen tavoittelijoita.

Vyökoetilaisuus sujui mallikkaasti jokaisen vyökokeessa olleen onnistuessa omassa vyönkorotuksessaan.

Valmentajat ja hallitus onnittelee kokelaita!

Vyökokeen tulokset, ja palaute
Vyökokeen perustekiikkaosuus

Tayo-ryu karaten tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri pidettiin Solvallassa 1.10.2022 Klo.10-16.30.

Leirin vetäjinä on Tayo-ryu karatetyylisuunta kollegio.

Aktiivinen lauantain leiripäivä piti sisällään karatetreenausta, ruokailua seisovasta pöydästä, ja hieman valmentajakoulutustakin. Porukka treenasi ahkerasti perustekniikkaa, paritekniikkaa ja kataa.

Leiripäivä lähti käyntiin aamulla valmentajakoulutuksen teoriaisuudella. Leiri alkoi lauantaina Klo.10.00. Lauantai aamulla vaihtui heti alkuun treenisali ja koulutusluokka. Kaikki kuitenkin löysivät oikeat salit, pukkarit ja koulutusluokat, joten homma lähti pyörimään.

Ekan treenin jälkeen oli lounas seisovasta pöydästä. Loppupäivän treenit vedimme taukojen kanssa. Välillä teoriaa, välillä treeniä. Tankkauksista ym huolehdittiin. Päivä meni jälleen joutuisasti.

Vuoden ensimmäinen leiri oli tutusti jälleen Solvallan Urheiluopistolla järjestettävä Tayo-ryu tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri. Tällä kertaa pääsimme järjestämään sen vasta maaliskuun puolella.

Osallistujat koostuivat Tayo-ryu seuroista. Päivä alkoi jälleen VOK valmentajakoulutukseen osallistujilla lajiosan teoriaosuudella aamulla.

Leiri eteni perustekniikkaharjoitteissa, jatkuen päivän mittaan monipuolisilla muilla lajinomaisten harjoitteiden parissa, ja päivän loppuun tuli jälleen erikoistekniikkaa.

Porukalla pysyi lämpö sopivasti päällä, vaikka kuusi treenituntia meni nopeasti. Opiston ruokailut ovat aina odotuksessa karateleiriläisillä. Sitten vain kohti kevään aktiviteettejä, ja vyökokeita.

Päivän läpikäyntiä
Lasse opettaa katan yksityiskohtia
Tekniikkaopetusta
VOK, valmentaja ja ohjaajakoulutuksen lajiosan teoriaa

Järjestämme kaksi karate-näytöstä Siuntion ruotsinkielisen koulun urheilusalissa. Osoite: Koulutie 3, 02580 Siuntio

Näytös 1: tiistaina 1.3.2022 kello 18.30 - 19:00
Näytös 2: sunnuntaina 6.3.2022 kello 16.00-16:30

Näytökset aloittavat kevään 2022 peruskurssin. Katso tarkemmin "peruskurssi"-välilehti, mistä voit myös linkin kautta ilmoittautua mukaan.

Tervetuloa Karateen!

Tayo-ryu karaten tyylisuuntakollegio järjesti tekniikkaleirin Solvallan Urheiluopistolla 25.9.2021.

Leiri meni erinomaisesti. Leirillä pidettiin samalla valmentajalinjalla sekä apuvalmentajalinjalla Tayo-ryu karatetyylisuunnan VOK ohjaajakoulutusohjelmassamme tekniikkaosiot.
Leiriosallistujia oli jälleen sisarseuroista Kirkkonummelta, Siuntiosta, Inkoosta sekä Karjaalta.

Päivä sujui monipuolisesti. Aamulla oli koulutusjakson teoriaosuus luokassa. Lounasta puolestaan nautimme urheiluopiston seisovasta pöydästä. Saliharjoittelussa kävimme läpi perusasioita sekä erikoistekniikoita.

Salitreeniä
Tayo-ryu tyylisuuntakollegio
Tekniikan opettamista

Kiitos kaikille tapahtumapisteellämme käyneille, sekä kiitos tapahtuman järjestäjille!

Oli jälleen mahtavaa olla mukana tässä vuotuisessa tapahtumassa kertomassa toiminnastamme sekä hieman esiintyäkin standillamme.

Aurinkoinen päivä sujui nopeasti yhdessä muiden tapahtumassa mukana olleiden kanssa.

Tanto -puupuukko paritekniikka
Potkutyyny harjoitteita
Mikael suorittaa kataa (liikesarja harjoitetta).


Karaten Tayo-ryu tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri 25.9.2021

Leirin vetäjinä toimivat:

  • Oiva Tyni 5Dan. Tayo-ryu karaten tyylisuuntakollegion puheenjohtaja.
  • Mikael Nuotio 3Dan. Tayo-ryu karaten tyylisuuntakollegion jäsen.
  • Lars-Erik ”Lasse” Haanpää 2Dan. Tayo-ryu karaten tyylisuuntakollegion jäsen.
  • Lisäksi paikalla on osallistuvien seurojen mustavöisiä opettajia.

Leirin ilmoittautumisjakso on ohi.